Arki on elämän juhlaa

Kun olin tajunnut oman haluni alkaa taas kirjoittamaan, aloin miettiä, että mistäköhän sitä sitten kirjoittaisi. Olen aikoinaan yrittänyt kerran pitää elämänmuutokseen perustuvaa blogia, mutta se kuolla kupsahti melko tehokkaasti, sillä en jaksanut joka kirjoituskerta kirjoittaa niitä täsmälleen samoja asioita. Kun en kuitenkaan ole mikään erityinen kokkaaja, joka jaksaisi päivän ruuista kirjoittaa. Eikä Julia&Julie-tyyppinenkään ratkaisu toimisi, koska kokisin kuitenkin jossain vaiheessa teeman vain ahdistavaksi velvoitteeksi, joka varmasti kuolisi ajan mittaan pois. En myöskään ole mikään himourheilija, jolla olisi paljon kerrottavaa liikunnasta tai omista treeneistään.

Liikunnasta tuli sitten mieleen, että mites harrastuksista? Harrastan tanssia, roolipelejä sekä aika-ajoin käsitöitä, mutta en yhdestäkään ole niin erikoistunut, että pystyisin niistä pitämään erillistä blogia. En usko että kovinkaan montaa kiinnostaisi lukea viikottain kertomusta siitä, minkälaisia askelkuvioita tai koreografioita on tullut illan aikana opittua, varsinkin kun painopiste alkaa keväisin olla hyvin vahvasti samojen tanssien kertaamisessa. Käsitöitä tulee tehtyä todella harvoin, etten niistäkään nyt osaa suoraan mitään blogia pitää. Kirjoistakin pidän, mutta kirjablogi kupsahtaisi alta aika yksikön, koska saan luettua ehkä kaksi kokonaista kirjaa vuoden aikana.

Myös ajatus valokuvablogista alkoi kiinnostaa. En ymmärrä kovinkaan paljoa kuvien taustalla olevasta tekniikasta eli kameroista, enkä liiemmin kuvien käsittelystäkään. Käytän Ragan kameraa kyllä aina sillon tällön ja mielestäni olen saanut otettua oikein onnistuneitakin kuvia, mutta itse en ole kamerassa tehnyt muuta kuin tarkentanut ja laukaissut. Eli eipä taida niistäkään olla paljoa kerrottavaa.

Entäpäs musiikki? Oma musiikkimakuni on laaja, joten varmasti tulee paljon erilaisia toimivia biisejä eteen? No eipä kyllä olisi sekään oma juttuni. Olen niin sanottu radiokuuntelija, eli kuuntelen usein sitä musiikkia, joka tipahtaa jostain muualta eteeni, enkä osaa olla kovinkaan varhainen omaksuja, joka etsisi erityyppistä ja uutta musiikkia ensimmäisten joukossa.

Mistään tapahtumastakaan en suoraan osaa kirjoittaa. Häistämme on jo olemassa blogi, ja sen olen saanut toimimaan, mutta ei ole tulossa mitään yhtä ja massiivista asiaa, mitä varten tulisi hoidettua järjestelyitä. Jäljelle jäi sitten oma arki. Harvinaisen tylsä ja epäseksikäs aihe, mutta siitähän minä parhaiten osaan kirjoittaa.

Oma arkinen arkemme ei ole kovinkaan kummoista. Teen itse töitä samalla kun viimeistelen opintojani ja Raga tekee myös omaa lopputyötään ja on aktiivisesti mukana järjestötoiminnassa. Olemme molemmat tekniikan alan opiskelijoita, mutta koen itseni olevan kyllä monella tapaa hyvin "epäteekkari", vaikka tunnistankin omat insinöörimäiset maneerini. Raga on paljon teknisempi ja jos jokin härveli meillä kotona hajoaa, kyllä minä sen kiikutan Ragan käsiin, enkä ala itse sitä korjaamaan.

Sosiaalisempi arkemme ei sekään tuo kovin kummoisia draaman aiheita. Me emme juuri koskaan riitele, ja riidellessämmekin yleensä toinen mököttää ja toinen yrittää ymmärtää mitä tuli tehtyä väärin. Meillä eivät siis tavarat lentele, ovet eivät pauku eikä kumpikaan joudu sohvalle yöksi riitelyn vuoksi. Kaverisuhteemme eivät ole räiskyvää juhlintaa ja suurta draamaa. Kuulostamme kyllä harvinaisen harmailta ja tylsiltä näin kirjallisesti sitä napuettaessa.

Tämä on kuitenkin sitä elämää mitä minä elän. Ja tästä elämästä minä pidän. Joskus nuorempana koin olevani joissain asioissa erityisen hyvä, mutta enää en näe omaavani mitään erityistä huippulahjakkuutta. Tosin en myöskään koe olevani erityisen huono - ainakaan missään mitä tarvitsisin jokapäiväisessä elämässäni. Tämän 'tasapäistymisen' huomaaminen oli aikoinaan minulle tosi valtaisan suuri juttu. Saatoin aivan ahdistua siitä, kun ajattelin, että enhän minä loista missään asiassa.

Vaikka usein sanotaankin, että ei pidä verrata itseään liiaksi muihin, niin totta kai vertasin itseäni aina kavereihin. Joku oli todella hyvä musiikissa, toinen matkusti paljon ja kolmannella oli valtaisa seurapiiri ja erilaisia bilekutsuja jonossa. Käännekohta tapahtui kuitenkin kun aloin konkreettisemmin miettiä, että haluaisinko minä vaihtaa oman elämäni heidän kanssa päittäin. En halunnut. Minähän olen osittain kotihiiri ihan vain ja ainoastaan siitä syystä, että pidän siitä. En halunnut lähteä kaikkiin kissanristiäisiin, joita varsinkin opiskeluaikana alkoi tulla todella reippaasti. En välttämättä omannut kaupungin laajinta ystäväpiiriä tai facebookssa minulla oli kontakteja vähemmän kuin muilla. Minulla on kuitenkin 6 ystävää, joiden kanssa saatamme tavata vain kerran tai kaksi vuodessa, mutta olemme silti aina yhtä läheisiä tavatessamme.

Ja minulla on Raga. Mies jonka tapasin muutettuani opiskelemaan. Sekoitin hänet aluksi hyvin pitkään toiseen koulumme opiskelijaan, mutta jossain vaiheessa aloin erottaa heidät toisistaan. Sittemmin saatoimme vaihtaa sanan tai pari ja tiesimme jo toisemme. Asiassa ei kuitenkaan tapahtunut todella, todella pitkään aikaan mitään, kunnes yksi kaverini kerran kysyi, että mitäs meillä kahdella oikein on menossa. En ymmärtänyt yhtään mistä on kyse. Sinä iltana kotona aloin miettiä kaikkia vajaan vuoden aikana olleita tapahtumia ja silmäni aukesivat aivan eri tavalla - ja vielä täysin ilman ulkopuolista painetta. Minut siis ystävällisesti ohjastettiin huomaamaan jotain, minkä muut näkivät, mutta joille itse olin sokea. En siis voi sanoa että suhteessamme oli rakkautta ensi silmäyksellä. Siinä oli hyvin pitkä ja rauhallinen alku, mutta kun Raga sai suojamuurini portin auki, en koskaan ollut tuntenut oloani yhtä kotoisaksi, turvalliseksi ja aidommaksi sitten oman perheeni jälkeen.

Näistä lähtökohdista minä kirjoitan. Olen siis yllättävän tavallinen nuori nainen, joka haluaa kirjoittaa lähinnä kirjoittamisen vuoksi. Minulla ei ole suurta sanomaa, jonka haluan muille välittää. Minä en näe elämässäni sellaista vääryyttä, jonka olisi pakko saada korjattua kirjoittamalla. Minulla ei ole yhtä niin toimivaa ja hauskaa ideaa, että haluan muiden näkevän tuotokseni. Minä haluan pohtia asioita ja kirjoittaa niitä alas. :)

-Lenore

Kokeillaan nyt, kuinka naisen käy

Olen aina ollut huono pitämään päiväkirjaa, vaikka monena kesänä yritin pitää kesälomapäiväkirjaa tai talvella sitten tapahtumapäiväkirjaa. Lopulta yrityksen kirjoittaa kirjaan päivittäin hupenivat siihen, että kirjoituksia tuli tehtyä johonkin muistilapuille "Kyllä mä huomenna kirjoitan sitten molemmat päivät" -ajatusmallilla. Voinette arvata, ettei niin lopulta kuitenkaan käynyt.

Pienenä ajatusten kirjoittelu oli lähinnä yritystä kirjata muistoja, kun valokuviakaan ei kaikista tilanteista saanut otettua tai ei viitsinyt tuhlata filmiä. Kun vartuin hieman vanhemmaksi ja nuoruusikä alkoi 'painaa', huomasin kaipaavani kirjoittamista. En kuitenkaan halunnut kirjoittaa ajatuksiani paperisiin vihkoihin tai edes lukollisiin päiväkirjoihin, sillä ne ajatukset olivat minun, enkä halunnut muiden näkevän niitä. Lopulta paikka kirjoituksille löytyi omasta puhelimesta. Tämän jälkeen ongelmat kirjoittamisen kanssa palasivat vasta kun puhelimen muisti alkoi täyttyä ja tuli eteen tilanne, jolloin ne olisi pitänyt jaksaa / muistaa / viittiä kirjoittaa ylös jonnekin muualle.

Puhelimeen kirjoittaminen avasi itselleni jälleen uuden oven omien ajatusten selvittelyyn. Kännykkä alkoi olla yleinen ja sitä kantoi aina mukana, eikä vain silloin jos vanhempien piti saada tavoittaa jollain muulla tavoin kuin hihkaisemalla keittiön ikkunasta. Toisaalta kännyköiden tulo siis avasi uuden maailman siinä mielessä, että saattoi mennä pidemmälle kotoa ja kokea uusia asioita, mistä jälleen kirjoittaa. Toisaalta kännykkä oli aina siinä - ei tarvinnut etsiä päiväkirjaa tai yrittää "muistaa sitten kotona", kun kirjoituksen saattoi tehdä vaikka kävellessään koulusta kotiin.

Mistäs tuohon aikaan sitten kirjoitettiin? En koskaan olisi tätä vainut aikaisemmin sanoa, mutta pojista sitä pääasiassa kirjoittelin - tietysti. Niiden lisäksi kavereista tai ajatuksia herättäneistä tilanteista. Suurin osa kirjoituksista kohdistuivatkin joko poikiin (ihastuksiin esimerkiksi) tai arkiseen kotielämään (esimerkiksi kouluun kyllästymiseen, stressiin tai vastaavaan).

Jälkikäteen saatoin kirjoitella asioita ylös yhteen webbipohjaseen, tavallaan blogiin, MSN Space-palvelimeen. Pelkäsin jotenkin todella paljon ajatusteni kirjoittamista edes sinne, mutta lohtuna oli se, että saatoin salata kirjoitukseni eikä kukaan nähnyt nähnyt, ellen antanut heille oikeuksia kirjautua niitä lukemaan. Lopulta olin saanut sinne hyvin monipuolisenkin "päiväkirjan" vain itselleni ja kyhertelin itsekseni onnellisena. Lopulta jaoin kirjoituksia kahteen eri osaan, ja toisen niistä olen näyttänyt kahdelle ihmiselle. Nyttemmin palvelu on lopetettu (tai se olisi siirtynyt muualle, enkä jaksanut alkaa opettelmaan sen käyttöä) ja toivon vain hartaasti, että olen jollekin kovolle kirjoitteluni tallentanut.

Entä nyt? Vieläkö puhelimeen tulee kirjoiteltua? Voin sanoa, että kyllä. Kirjoitan sinne tosin todella, todella paljon harvemmin. Aikaisempaan on erona se, että aloin seurustella ja nyt olemme jo niin syvällä toistemme sieluissa ja ajatuksissa, että pystyn pahimpia solmukohtiani availemaan kertomalla niistä miehelleni. Puhelimeen ei siis enää tarvitse kirjoitella niin paljoa - ja toisaalta, ne ajatukset, jotka eivät mielestäni sovi kotona ääneen puhuttaviksi, eivät mielestäni kuulu ylöskirjoitetuiksi ollenkaan. En vielä tiedä, sorrunko joskus niitäkin jälleen rustaamaan ylös, mutta kaikki 'todelliset ongelmat' saan puhuttua mieheni kanssa. Tänne niitä puhelimen viestejä ei siis tule kyllä kirjoitettua.

Miksi sitten aloittaa suuremman luokan kirjoittaminen nyt uudelleen? Ja miksi tehdä se näin julkisesti?

En osaa vastata noihin kovinkaan tyhjentävästi. Tai osaan kyllä sanoa, miksi aloittaa taas kirjoittaminen. Olemme tosiaan mieheni kanssa menossa naimisiin ja aloin pitämään hääpäiväkirjaa naimisiin.infon hääfoorumilla melko monen kanssamorsiamen tavoin. Niitä kirjoittaessa on alkanut taas oppia kirjoittamaan omia ajatuksiaan. Kaikki mielessä pyörivät jutut eivät mielestäni kuitenkaan siihen päiväkirjaan kuulu (siis omalta osaltani, vaikka monella nämä 'hääpäikyt' ovat paljon kattavampia) ja siksi ajattelin kokeilla niiden kirjoittamista ylös muuten. Tällaisen päiväkirjan tekeminen on kuitenkin parhaimmillaan todella rentouttavaa ja saa päässä pyöritellyt asiat johonkin ylös, niin eipä tartte uniaan menettää niiden takia. Mutta se, miksi teen tämän näin julkisesti, on itselleni vielä mysteeri.

Toisaalta toivon, että voisin kehittää joskus itselleni sellaisen alteregon, jonka kautta voisin kirjoittaa kaiken, minkä sylki suuhun tuon. Haluaisin saada aikaiseksi keskustelua (ei mitään valtakunnallista tai edes paikallista sellaista, mutta sentään siinä blogin sisällä) ja tuoda ilmi kaikki omat mielenkäänteeni. Mutta samalla haluaisin pitää kaikki ne salassa. Toisaalta siis toivon, että joku löytäisi tämänkin blogin, mutta toisaalta toivon, että saan kirjoittaa tänne täysin yksinäni. Kuulostaa vähän monimutkaiselta omaan korvaan, mutta noin se kyllä oikeasti on. :)

Tästä matkasta on odotettavissa hiljaista ja vain ajoittain päivittyvää, mutta toivottavasti edes vähän mielenkiintoista.

Tervetuloa siis mukaan, jos joku tänne päätyy.