Kokeillaan nyt, kuinka naisen käy

Olen aina ollut huono pitämään päiväkirjaa, vaikka monena kesänä yritin pitää kesälomapäiväkirjaa tai talvella sitten tapahtumapäiväkirjaa. Lopulta yrityksen kirjoittaa kirjaan päivittäin hupenivat siihen, että kirjoituksia tuli tehtyä johonkin muistilapuille "Kyllä mä huomenna kirjoitan sitten molemmat päivät" -ajatusmallilla. Voinette arvata, ettei niin lopulta kuitenkaan käynyt.

Pienenä ajatusten kirjoittelu oli lähinnä yritystä kirjata muistoja, kun valokuviakaan ei kaikista tilanteista saanut otettua tai ei viitsinyt tuhlata filmiä. Kun vartuin hieman vanhemmaksi ja nuoruusikä alkoi 'painaa', huomasin kaipaavani kirjoittamista. En kuitenkaan halunnut kirjoittaa ajatuksiani paperisiin vihkoihin tai edes lukollisiin päiväkirjoihin, sillä ne ajatukset olivat minun, enkä halunnut muiden näkevän niitä. Lopulta paikka kirjoituksille löytyi omasta puhelimesta. Tämän jälkeen ongelmat kirjoittamisen kanssa palasivat vasta kun puhelimen muisti alkoi täyttyä ja tuli eteen tilanne, jolloin ne olisi pitänyt jaksaa / muistaa / viittiä kirjoittaa ylös jonnekin muualle.

Puhelimeen kirjoittaminen avasi itselleni jälleen uuden oven omien ajatusten selvittelyyn. Kännykkä alkoi olla yleinen ja sitä kantoi aina mukana, eikä vain silloin jos vanhempien piti saada tavoittaa jollain muulla tavoin kuin hihkaisemalla keittiön ikkunasta. Toisaalta kännyköiden tulo siis avasi uuden maailman siinä mielessä, että saattoi mennä pidemmälle kotoa ja kokea uusia asioita, mistä jälleen kirjoittaa. Toisaalta kännykkä oli aina siinä - ei tarvinnut etsiä päiväkirjaa tai yrittää "muistaa sitten kotona", kun kirjoituksen saattoi tehdä vaikka kävellessään koulusta kotiin.

Mistäs tuohon aikaan sitten kirjoitettiin? En koskaan olisi tätä vainut aikaisemmin sanoa, mutta pojista sitä pääasiassa kirjoittelin - tietysti. Niiden lisäksi kavereista tai ajatuksia herättäneistä tilanteista. Suurin osa kirjoituksista kohdistuivatkin joko poikiin (ihastuksiin esimerkiksi) tai arkiseen kotielämään (esimerkiksi kouluun kyllästymiseen, stressiin tai vastaavaan).

Jälkikäteen saatoin kirjoitella asioita ylös yhteen webbipohjaseen, tavallaan blogiin, MSN Space-palvelimeen. Pelkäsin jotenkin todella paljon ajatusteni kirjoittamista edes sinne, mutta lohtuna oli se, että saatoin salata kirjoitukseni eikä kukaan nähnyt nähnyt, ellen antanut heille oikeuksia kirjautua niitä lukemaan. Lopulta olin saanut sinne hyvin monipuolisenkin "päiväkirjan" vain itselleni ja kyhertelin itsekseni onnellisena. Lopulta jaoin kirjoituksia kahteen eri osaan, ja toisen niistä olen näyttänyt kahdelle ihmiselle. Nyttemmin palvelu on lopetettu (tai se olisi siirtynyt muualle, enkä jaksanut alkaa opettelmaan sen käyttöä) ja toivon vain hartaasti, että olen jollekin kovolle kirjoitteluni tallentanut.

Entä nyt? Vieläkö puhelimeen tulee kirjoiteltua? Voin sanoa, että kyllä. Kirjoitan sinne tosin todella, todella paljon harvemmin. Aikaisempaan on erona se, että aloin seurustella ja nyt olemme jo niin syvällä toistemme sieluissa ja ajatuksissa, että pystyn pahimpia solmukohtiani availemaan kertomalla niistä miehelleni. Puhelimeen ei siis enää tarvitse kirjoitella niin paljoa - ja toisaalta, ne ajatukset, jotka eivät mielestäni sovi kotona ääneen puhuttaviksi, eivät mielestäni kuulu ylöskirjoitetuiksi ollenkaan. En vielä tiedä, sorrunko joskus niitäkin jälleen rustaamaan ylös, mutta kaikki 'todelliset ongelmat' saan puhuttua mieheni kanssa. Tänne niitä puhelimen viestejä ei siis tule kyllä kirjoitettua.

Miksi sitten aloittaa suuremman luokan kirjoittaminen nyt uudelleen? Ja miksi tehdä se näin julkisesti?

En osaa vastata noihin kovinkaan tyhjentävästi. Tai osaan kyllä sanoa, miksi aloittaa taas kirjoittaminen. Olemme tosiaan mieheni kanssa menossa naimisiin ja aloin pitämään hääpäiväkirjaa naimisiin.infon hääfoorumilla melko monen kanssamorsiamen tavoin. Niitä kirjoittaessa on alkanut taas oppia kirjoittamaan omia ajatuksiaan. Kaikki mielessä pyörivät jutut eivät mielestäni kuitenkaan siihen päiväkirjaan kuulu (siis omalta osaltani, vaikka monella nämä 'hääpäikyt' ovat paljon kattavampia) ja siksi ajattelin kokeilla niiden kirjoittamista ylös muuten. Tällaisen päiväkirjan tekeminen on kuitenkin parhaimmillaan todella rentouttavaa ja saa päässä pyöritellyt asiat johonkin ylös, niin eipä tartte uniaan menettää niiden takia. Mutta se, miksi teen tämän näin julkisesti, on itselleni vielä mysteeri.

Toisaalta toivon, että voisin kehittää joskus itselleni sellaisen alteregon, jonka kautta voisin kirjoittaa kaiken, minkä sylki suuhun tuon. Haluaisin saada aikaiseksi keskustelua (ei mitään valtakunnallista tai edes paikallista sellaista, mutta sentään siinä blogin sisällä) ja tuoda ilmi kaikki omat mielenkäänteeni. Mutta samalla haluaisin pitää kaikki ne salassa. Toisaalta siis toivon, että joku löytäisi tämänkin blogin, mutta toisaalta toivon, että saan kirjoittaa tänne täysin yksinäni. Kuulostaa vähän monimutkaiselta omaan korvaan, mutta noin se kyllä oikeasti on. :)

Tästä matkasta on odotettavissa hiljaista ja vain ajoittain päivittyvää, mutta toivottavasti edes vähän mielenkiintoista.

Tervetuloa siis mukaan, jos joku tänne päätyy.